torstai 28. joulukuuta 2023

 LATUKONE SAATIIN KORJATTUA

Latukoneen starttimoottori sanoi sopimuksensa irti juuri ennen joulun pyhiä. Uusi starttimoottori on tänään saatua asennettua paikalleen ja kone starttasi käyntiin. Kiitokset Jaakolle ja Hannulle.

Huomenna perjantaina Hannun on tarkoitus lähteä ajamaan latuja välille Taikinapohja - Valaistu latu. Toivottavasti ei tule enempää yllätyksiä.

Aki

sunnuntai 19. helmikuuta 2023

LATUJA ON AJETTU - MAATA PAIKOIN NÄKYVISSÄ

 Latu ajettiin tänään ensimmäistä kertaa tällä kaudella. Latupohjia on paikoin jo aiemmin tehty. Lunta oli nyt paikoin hyvin, mutta monin paikoin edelleen liian vähän. Reitistö on tällä hetkellä "normaalia" suppeampi.

Valaistulla ladulla on hyvin lunta ja latu on hyvässä kunnossa.

Välillä Valaistu latu - Taikinapohja on latu paikoin hyvässä kunnossa, mutta monin paikoin maata on näkyvissä.

Taikinapohjan ylitys jäällä (n. 900m) on hyvässä kunnossa ja latu jatkuu siitä Tunkelon suuntaan vielä noin kilometrin verran ja latu on pääosin hyvässä kunnossa.

Alkavalla viikolla pitäisi lunta sataa noin 8 cm ja lämpötila pysynee pakkasella, joten hiihtokausi jatkunee.

keskiviikko 5. tammikuuta 2022

LADUT ON AJETTU - MAATA PAIKOIN NÄKYVISSÄ

Ladut on tänään  ajettu välille Valaistu latu - Taikinapohja - Tunkelon lenkki.

Hiihdettävää on nyt noin 27 kilometriä, mutta maata on monin paikoin näkyvissä. Perinteisen latua ei ole tehty vähälumiselle latu-uralle. Hiihtäkää varovasti.

Lisää latuja ajettaneen ensi viikon lopulla, kunhan lunta sataa lisää.


Hyviä aloituspaikkoja, johon auton saa pysäköityä :

Jykin parkkipaikka: Viikonloppuisin ja iltaisin 

Länkipohjan jäähallin parkkipaikka: Silloin, kun tilaa on.

Maivian pidot: Latukahvilan aukiolopäivinä, tarkista tilanne Maivian pitojen Facebook-sivulta


sunnuntai 21. helmikuuta 2021

LADUT AJETAAN TALKOILLA

Latukoneen ratin takaa on ollut ilahduttavaa katsella, miten paljon hiihtäjiä on ollut liikkeellä! Kyllä näillä lumimäärillä kelpaakin ulkoilla. 😊

Useampi hiihtäjä on paitsi peukuttanut latukoneelle ladulla kohdattaessa niin muutoinkin kiitellyt hyvistä laduista. Meiltä on myös kysytty, miten homma toimii ja voiko hiihtotoimintaa tukea tai latujen kustannuksiin jollakin tavalla osallistua. Siispä yleisön pyynnöstä tässä postauksessa avaamme taustoja Länkipohjan alueen latujen ylläpidosta.

Latukone on Längelmäen Urheilijoiden latukone, jota Hannu ja Aki talkoilla ajavat.

Ladut pyritään kunnostamaan viikonlopuiksi, mutta tässäkin on huomioitava sää- ja ajankäyttövaraus. Arkipäivinä latuja ei pääsääntöisesti kunnosteta - poikkeuksena hiihtolomaviikot, jolloin pyrimme kunnostamaan latuja viikollakin, jos uutta lunta sataa runsaasti.

Välillä elämässä myös ilmaantuu muutakin ohjelmaa kuin latujen ajoa, jolloin latutalkoot saattavat viivästyä 😉

Latuverkoston ylläpidosta aiheutuviin kustannuksiin ei Jämsän kaupunki ole viime vuosina maksanut avustuksia urheiluseuralle. Lämmin kiitos Jämsän kaupungille ja Katja Pohjoismäelle aktiivisuudesta ja nopeasta yhteydenotosta. Asiassa on tapahtunut väärinymmärrys ja asiaa tarkemmin selvitettäessä, on selvinnyt, että latuverkoston ylläpitämiseen  Längelmäen Urheilijoilla on mahdollisuus saada Jämsän kaupungilta avustusta. Seuralla oli ollut tästä erilainen käsitys ja siksi muutama avustushakemus on jäänyt tekemättä. Tätä kirjoitusta on täydennetty maanantaina 22.2. klo 12.10.

Mikäli haluat osallistua toimintaamme, voit liittyä haluamallasi summalla Längelmäen Urheilijat Ry:n hiihtojaoston kannatusjäseneksi vuodeksi kerrallaan.

Längelmäen Urheilijat Ry:n hiihtojaoston tili FI49 5247 0140 0010 19

 Terveisin

 Hannu ja Aki 

PS. Latukoneessa ei ole siis rattia, vaan tässä on sauvaohjaus ja jos joskus perinteisen ladulla on liian "jyrkkä mutka", niin siinä käännöksessä ei latukoneen kuljettaja ole sillä kertaa kunnolla onnistunut, mutta seuraavalla ajokerralla yritämme uudestaan ja paremmin😉.


lauantai 6. helmikuuta 2021

LÄNKIPOHJAT LADUT NYT KUNNOSSA

Tänään latukoneella mentiin ensimmäisen kerran tällä talvikaudella Taikinapohjan jään ylitse ja Tunkelon lenkille pääsee nyt hiihtämällä.  Muutamassa kohdassa hieman maata näkyvissä. Pääosin ladut hyvässä kunnossa.

Tunkelon Mattilan talon kohdalla on viikonloppuisin tarjolla hiihtäjille lämmintä mehua. Kiitokset tästä kuuluvat Raijalle ja Mikolle.

Reittien pituuksia:

Valaistu latu Länkipohjan urheilukentän yhteydessä: n. 2 km

Jykin parkkipaikalta Taikinapohjaan ja takaisin:  n. 12 km

Jykin parkkipaikalta Tunkeloon ja takaisin: n. 25 km 

Jykin parkkipaikalta Maivian pitoihin ja takaisin: n. 6,5 km

Maivian pitojen yhdyslatu: n. 0,7 km

Teeriniemen yhdyslatu: n.1,8 km

 

Hyviä aloituspaikkoja, johon auton saa pysäköityä :

Jykin parkkipaikka: Viikonloppuisin ja iltaisin 

Länkipohjan jäähallin parkkipaikka: Silloin, kun tilaa on.

Maivian pidot: Latukahvilan aukiolopäivinä, tarkista tilanne Maivian pitojen Facebook-sivulta

 


lauantai 9. tammikuuta 2021

LATUPOHJIA AJETTU

Latupohjat on ajettu välille Taikinapohja - Valaistu latu. Sääennusteet lupailevat noin 20 cm lumimäärää seuraavan neljän päivän aikana. Jos se toteutuu, niin ensi viikon lopulla tänään ajettu reitti on hiihdettävissä.

sunnuntai 27. tammikuuta 2019

LATUREITTI PÄÄOSIN ENTISELLÄÄN

Latupohjia ja latuja on ajettu jo jonkin aikaa ja eilen latukoneella on tehty latua ensimmäistä kertaa tällä hiihtokaudella Taikinapohjan jäälle.

Koko reitistö on käytettävissä, mutta kynnöspeltojen osuudet tarvitsevat vielä lisää lunta. Muutoin ladut ovat kunnossa.